Imatran kaupunginmuseon näyttely Talvisodan taivas kertoo tekstein, kuvin ja esinein Ruokolahden ja Imatran ilmatilassa 29.2.1940 käydystä ilmataistelusta, joka oli menetettyjen lentokoneiden määrän huomioon ottaen talvisodan merkittävin.
Imatralainen Raija Mutanen on aina ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä. Kuvataiteita hän on harrastanut minkä on perheeltä ja ansiotyöltä Imatran kaupungilla ehtinyt. Eläkkeelle siirtymisen myötä Raija on aloittanut myös grafiikan eri tekniikoihin perehtymisen.