Ulla-Maija Kallinen - Luomakunta ja sen vartijat

”Maalauksissani olen jo pitkään työstänyt luontoelämyksiä, muun muassa pitämällä lähtökohtana luonnosta löytyviä, vaikuttavia paikkoja. Töissäni pohdin luonnon ja henkisyyden välistä suhdetta, sellaisena kuin se ilmeni jo muinaisina aikoina eräiden vanhojen kulttuurien luonnosta ammentamissa aiheissa. Uusimmissa töissäni haluan lähestyä Luomakuntaa, Luojansa suurta luomistyötä maalauksen keinoin. Mukaan on tullut pohjoisen luontomme välittämiä rauhan ja pyhyyden kokemuksia, jotka teoksissa muuntuvat maalauksen ehdoilla toimiviksi, esteettisiksi elämyksiksi.

Metsän tuntu on lähtökohtana monille maalauksistani. Metsän sisäisen olemuksen voi tavoittaa myös maalauksen kautta, esimerkiksi sellaisena kuin se ilmenee puiden ja muun kasvillisuuden väreissä, samoin kuin valon ja hämärän sekä kosteuden vaihteluina.

Ihmiselle mahdollinen sisäinen kehitys, henkinen kasvu, muutos parempaan, ja luonnossa tapahtuva kiihkeä kasvu tulevat lähelle toisiaan. Kaikkialla luonnossa – ja erityisesti metsässä – on aistittavissa kasvun voimaa. Luonnossa liikkuminen on mieltä nostattava kokemus. Maalauksissani metsä ilmentää toisinaan rauhaa, toisinaan syksyn värien kautta välittyvää ilon leikkiä ja toisinaan salaperäistä voimaa. Osassa töistä on metsän eläimiä. Hämärässä eläimet usein tulevat esiin. Metsä on niiden suoja ja turvapaikka.

Teokseni syntyvät luonnon välittämistä yllykkeistä, jotka tarjoavat lähtökohdan vapaaseen riimittelyyn ja leikittelyyn hehkuvilla väreillä, muotoja rönsyttelemällä. Luonnossa ilmenevä variointi ja rytmittely sekä inhimilliset tunteet ovat siirrettävissä maalaukseen.

Osassa teoksista näyttäytyy arkeologisia kuvioita, joiden tarkoitus on antaa maalauksille viitettä vanhojen kulttuurien läsnäolosta lähellä luontoa. Kelttien ja viikinkien taidokkaasti laatimista kultti- ja käyttöesineistä on aistittavissa arvoituksellisuutta ja kauneutta. Hekin tavoittelivat dekoratiivisten kultti- ja käyttöesineidensä kautta henkisiä kokemuksia. Kelttien ja viikinkien aiheet olivat alun perin luonnosta lähteviä. He käyttivät esineissään hienosti muunneltuja kasvi- ja eläinmaailman hahmoja.

Maalaria luonnossa kiehtoo ihmeellinen kauneus, mystisyys ja rajaton mahdollisuuksien määrä. Uusimmissa töissäni tuon esille toisenlaista näkökulmaa: ihminen voi tuntea luonnossa myös oman pienuutensa ja elämänsä haurauden. Luonto tekee näkyväksi meitä suuremman, rauhaa ja iloa tuottavan elämän alkulähteen läsnäolon.

Uusimmat työni ammentavat hengellisyyden lähteestä ja luomakunnan kauneudesta. Taustalla on huolta ihmiselle annetun, luomakunnan vartijan tehtävän laiminlyönnistä. Luonnosta on tullut itsekkään väärinkäytön kohde. Maalauksissa metsä nähdään toisaalta rauhan tyyssijana, toisaalta voimaa antavana paikkana. Metsä on monelle kuin kirkko, jossa voi hiljentyä. Puiden rungot muistuttavat kirkon kattoa kantavia pilareita. Luonto ilmentää Luojansa luovuutta. Metsän sylissä voi mietiskellä luomakunnan moninaisuutta, jolloin huolet ja murheet väistyvät.

Maalaukset ovat fantasiaa. Maalatessa värit ja muodot irtautuvat uudeksi, omanlaiseksi aistikokemukseksi. Teoksiin kätkeytyy mielen kerrostumia ja pyhyyden kokemuksia sekä viitteitä mytologiasta. Maalauksen tekeminen on toisinaan ilo ja nautinto, toisinaan hiljentymistä ja rauhaa.”