Ohjelmisto

Ti 7.11.2023 18.30
Kaleva-sali

Musiikkiopiston oppilaiden oppilaskonsertti.

Karelia-sali

Arjen kiireessä ja velvollisuuksien painaessa on usein vaikea muistaa, mikä lopulta perheessä, parisuhteessa ja vanhemmuudessa on tärkeintä.

Karelia-sali

Mimmit- yhtyeen ”Puhuri” - konsertti johdattaa kuuntelijat joulun tunnelmaan ja valkoisten lumihankien keskelle. Konsertissa kuullaan ihan uusia talvi- ja jouluaiheisia sekä kaikille tuttuja lauluja.

La 11.11.2023 19.00 Peruttu
Karelia-sali

Suomalaisen viihdemaailman eittämättömiin legendoihin lukeutuva Ilkka ”Danny” Lipsanen lähtee syksyllä mittavalle kiertueelle juhlistaen samalla tulevaa 80-vuotissyntymäpäiväänsä.

Karelia-sali

Marraskuun toisena sunnuntaina yleisö voi nauttia hyvin moninaisesta musiikista joululauluista laulelmiin, runollisista tunnelmapaloista iskelmiin ja poppiin. 15.