Ohjelmisto

Imatran kaupunginmuseo

Imatran kaupunginmuseon näyttely Talvisodan taivas kertoo tekstein, kuvin ja esinein Ruokolahden ja Imatran ilmatilassa 29.2.1940 käydystä ilmataistelusta, joka oli menetettyjen lentokoneiden määrän huomioon ottaen talvisodan merkittävin.

Käytävägalleria

Jälkiä juhlista sadan vuoden takaa

Rauhan kylpylälaitoksen kulttuurihistoriaa, arkistokuvaa, instalaatio.

Imatran pääkirjasto

Imatran Zonta-kerhon toiminnasta ja tapahtumista kertova näyttely on nähtävillä lokakuun ajan pääkirjaston palvelu- ja omatoimiaikoina. Esittelemme sekä Zonta-järjestön kansainvälistä että imatralaista toimintaa valokuvin ja tekstein.

Karelia-sali

Laulaja ja oikeuspsykologi Julia Korkman esiintyy yhtyeensä kanssa Imatralla Kulttuuritalo Virran Karelia-salissa 4.10. klo 18.00 Lauluja Rikosrekisteristä - konsertillaan.

Karelia-sali

Donizettin yksinäytöksinen ooppera "Rita" on Suomessa harvinainen teos, ja se sai ensi-iltansa Pariisissa vuonna 1860. Donizetti ei valitettavasti ehtinyt tätä esitystä näkemään, sillä hän siirtyi ajasta iäisyyteen jo vuonna 1848.