Ohjelmisto

Karelia-sali

Pääsiäisenä 2022 nähdään Imatra Ballet Juhlagaala, MB Arts Oy ja SPBT yhteistuotanto. Esityksessä nähdään otteita aikaisemmin Imatra Balletissa esitetyistä klassikkoteoksista.

Karelia-sali

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Juhani Juice Leskisen syntymästä, ja nyt on juhlan aika! Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija.

Karelia-sali

Kotimaan suosituin trubaduuriduo Kalevauva.fi juhlii maaliskuussa ilmestyvää "Kaupunkilaulut”-albumiaan mittavalla kevätkiertueella. Humoristisella folkpopillaan yleisön sydämet lämmittänyt yhtye saapuu Imatralle 29. huhtikuuta.

La 30.4.2022
Karelia-sali

Koko perheelle suunnattu Mystinen Taikailta on ennennäkemätön kiertue, jossa taikuri Aatu Itkonen ja mentalisti Jari Hynynen hämmästyttävät mitä ihmeellisimmillä tempuillaan, nyt Imatralla!

Karelia-sali

Joulukuun alussa Leningradin Sotilaspiirin komentaja Kirill A. Meretskov oli kääntänyt Karjalan kannaksen suuren hyökkäyksen painopisteen Viipurin suunnasta itäiselle Kannakselle.