Viipuri taiteessa ja matkailukaupunkina
Taidehistorian ja taiteen tutkija Anastasia Martynova on tutkinut viipurilaisia taiteilijoita, Viipuria taidekaupunkina ja sitä esittävää taidetta kymmenkunta vuotta niin Suomessa, Venäjällä kuin Ruotsissa. Tutkimukset perustuvat muun muassa noin 2000 taideteokseen sekä taiteilijoiden elämäkertoihin. Martynova on julkaissut matrikkelin Viipurissa vaikuttaneista 126 taiteilijasta yli sadan vuoden ajalta (2017) sekä Viipuria, Monrepos-puistoa ja kaupungin ympäristöä kuvataiteessa esittelevän teoksen (2018). Viime vuonna hän valmisteli painettavaksi venäjänkielisen painoksen Viipurissa syntyneen taiteilija Eeli Aallon teoksesta.
Žanna Martynova on toiminut Viipurissa turistiryhmien ja muiden vierailijoiden oppaana jo yli 30 vuoden ajan. Englannin kielen opettajana hän on opastanut myös ulkomaalaisia, ja hän on myös itse päässyt tavallista perusteellisemmin tutustumaan niin kaupungin historiaan kuin nykypäivään. Hän kertoo Viipurin mielenkiintoisimmista käyntikohteista ja erikoisuuksista sekä erilaisista palveluista.
Tilaisuuden järjestävät Suomi-Venäjä-seuran Imatran osasto ry ja Imatran kaupunginkirjasto. Vapaa pääsy. Tervetuloa!