Neljä miestä rivissä soittimiensa kanssa
Tapahtuma on peruttu

Tjango! - Levynjulkaisukonsertti

** KONSERTTI ON VALITETTAVASTI PERUTTU **

Viulu on se herkkä kaunosielu, joka liikuttuu helposti. Basso taustalla myhäilevä tyyliniekka joka salaviisaasti ohjailee koko porukkaa. Maailmaa nähnyt harmonikka kertoo tarinoita jotka saavat nauramaan ja itkemään. Kitara on ajatuksenjuoksultaan ketterä, sen assosiaatiot kipittelevät yllättäviin suuntiin.

Tjango!:n musiikissa soittimet tulevat niin liki, että ne vaikuttavat melkein lihallisilta hahmoilta. Omilta persooniltaan, jotka käyvät keskustelua toistensa kanssa. Tai ehkä se on ennemminkin vanhojen ystävien lämminhenkistä ajatustenvaihtoa, joka on jatkunut jo vuosisadan. Siinä kuuluu pitkä perinne ja historia, monta sukupolvea ihmiseloa.

Niin että vaikka sävellykset ovat uusia, kuulostaa siltä kuin niillä olisi jo pitkä elämänkokemus takanaan. Kuin ne olisivat kolunneet yhtälailla herraskaiset salongit kuin lattarikorttelien jazzklubitkin. Saaneet klassista koulutusta, mutta oppineet myös katuelämää; sen että auringonlasku on yhtä kaunis roskakasan päältä kuin palatsin parvekkeelta katsottuna.

Ne voivat yhtä hyvin säestää kuvitteellista ranskalaista taide-elokuvaa kuin lauantai-iltaista makkaransyöntiä saunan jälkeen. Ne tanssittavat tuoretta hääparia ja kuvastavat unettoman mielenliikkeitä yön pitkinä tunteina.

Tjango!:n musiikki on syntynyt Helsingissä, mutta yhtälailla se on kotoisin Pariisista ja Buenos Airesista ja Pohjanmaalta. Sen juuret ovat argentiinalaisessa tangossa ja jazz manouchessa. Mutta myös amerikkalaisessa juurimusiikissa ja pohjoismaisessa kansanmusiikissa, joiden pohjalta se on synnyttänyt omintakeisen lämminhenkisen sointinsa. Se on kotonaan niin konserttilavoilla kuin kansanmusiikkifestareilla ja jazzklubeilla.

Tjango! on aiemmin julkaissut kaksi kehuttua albumia (Tjango!, 2014 ja Greens and Blues, 2017) ja kiertänyt esiintymässä eri puolilla Suomea ja Eurooppaa. Saumattomasta yhteissoitosta on päästy nauttimaan monilla festivaaleilla Seinäjoen Tangomarkkinoita, Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, Etnosoi!:ta ja mm. Rääkkylän Kihausta myöten. Keikkoja on kehuttu lämminhenkisiksi, virtuoottisiksi ja humoristisiksi. Soiton taustalta kuuluu soittajien musiikillinen koulutus ja laaja kokemus joka käsittää niin sinfoniaorkestereita kuin kansanmusiikki- ja rockyhtyeitäkin.

(Teksti: Susanna Vainiola)

Lisätiedot

Ke 8.2.2023 19.00
Karelia-sali
Kesto:
n. 1h 40min., sis. väliajan

Hinta

Normaali

  • 21 EUR

K-18 Normaali

  • 21 EUR

(Lipun hinta toimituskuluineen alkaen.)