Taikasatuja II - satukonsertti koko perheelle
Taikasatuja II on itsenäinen jatko-osa keväällä 2025 esitetylle näytelmälliselle Taikasatuja-konsertille. Kyseessä on imatralaisen Vuoksen Kaiku -lapsi- ja nuorisokuoron valmistama koko perheen lumoava satuseikkailu.
Tarinan ensimmäisessä osassa alakouluikäinen Milla sai isoäidiltään lahjaksi ihmeellisen satukirjan, jonka avulla pääsi yöllisille retkille Satumaahan.
Nyt nähtävässä jatko-osassa aikaa on vierähtänyt seitsemän vuotta: Milla on lukioikäinen ja hänellä on entistä vähemmän aikaa seikkailuihin Satumaassa. Yllättäen Millan apua kuitenkin tarvitaan kipeästi. Satumaa on kirouksen vallassa: Unelmien ja Tarinoiden Lähde on jäätynyt ja kaikki asukkaat värjöttelevät kylmyyden kourissa. Lopulta vaaraan joutuu myös Milla itse. Voi olla, että yleisönkin apua tarvitaan kiperän tilanteen ratkaisemiseksi...
Käsikirjoituksen on laatinut Vuoksen Kaiku -kuorossa laulava lukio-opiskelija Maiju Karttunen yhdessä kuoronjohtaja Hanna Saarelan kanssa. Esityksen ohjaa Sami Sivonen. Rooleissa nähdään Tessa Kortelainen (Milla), Daniel Pöyhönen (Nukkumatti), Heikki Ylhäinen (Pakkasukko) sekä lukuisia kuorolaisia – myös naiskuoro Imatran Impien riveistä.
Tarinaa elävöittävät valloittavat Tanssistudio Jamin tanssiryhmät kahdella tanssilla. Musiikkina kuullaan perinteisiä ja uudempia taianomaisia lauluja kuoron esittämänä. Mukana on myös laulusolisteja.
Halutessaan yleisö voi pukeutua satuhahmoiksi.
Käsikirjoitus: Maiju Karttunen ja Hanna Saarela
Ohjaus: Sami Sivonen
Kuoro: Lapsi- ja nuorisokuoro Vuoksen Kaiku
Rooleissa: Tessa Kortelainen, Daniel Pöyhönen, Heikki Ylhäinen ja kuorolaisia (Vuoksen Kaiku ja Imatran Immet)
Tanssit: Tanssistudio Jami (koreografiat: Leila Tikka ja Sari Arokivi)
Musiikin sovitus, taustaäänitteet ja kuoron valmennus: Hanna Saarela
Taustakuvat: kuorolaiset
Lisätiedot
Hinta
Normaali
- 22.5 EUR
Nuori alle 18-vuotias
- 11.5 EUR
Ale, aikuinen (kuorolainen)
- 18 EUR
Ale, nuori alle 18-vuotias (kuorolainen)
- 9 EUR
(Lipun hinta toimituskuluineen alkaen.)