Suomirock-musikaali - Eput, Juice ja Hassisen kone Ihan Tuuliajolla

Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä, Juice, sekä Eppu Normaali ja Hassisen Kone.

Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi. Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan?

Kiertueella Einon kanssa seikkailevat mm. Juice, Martti Syrjä ja Ismo Alanko. Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rockmuusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.

Lisätiedot

Pe 27.3.2026 18.30
Karelia-sali
Kesto:
2 h 30 min, sisältäen väliajan.

Hinta

Normaali

  • 48.5 EUR

Parvi K-18

  • 48.5 EUR

Eläkeläinen

  • 44.5 EUR

Opiskelija, Lapsi, Työtön

  • 38 EUR

Opiskelija, Työtön

  • 38 EUR

Ryhmä yli 20 hlöä

  • 45.5 EUR

Ryhmä yli 20 hlöä

  • 45.5 EUR

Eläkeläisryhmä yli 20 hlöä

  • 42 EUR

(Lipun hinta toimituskuluineen alkaen.)