
Pysähtynyt aika - Kirsi Holsti
Maalauksia ja piirustuksia
Kirsi Holsti on imatralainen kuvataiteen harrastaja/tekijä. Hän on tehnyt kuvataidetta koko aikuisikänsä aloittaen Imatran työväenopistossa vuonna1987 öljyvärimaalauksella Väinö Kirjosen opissa. Öljyvärimaalauksen lisäksi Kirsin repertuaariin kuuluu akryylivärit, hiili, pastelliliidut, akvarellivärit, muste ja muut käyttökelpoiset materiaalit. Teoksia syntyy niin maalaamalla, piirtämällä kuin myös grafiikkaa tekemällä.
Kirsi työskentelee Tainionkoskella Taiteiden talossa niin omalla työhuoneellaan kuin myös taideyhdistyksen tiloissa ja Virtaopiston luokissa.
Näyttelyn teema pysähtynyt aika kertoo omaa kieltään elämästä. Aika, jota katsomme taakse-päin, eteenpäin ja kuluvalla hetkellä. Mitä kustakin ajasta jää pysäytyskuvina mieleemme. Elämä on täynnä pieniä oivalluksia, hetkiä, joita alitajuntamme näyttää meille välähdyksenomaisesti ja ehkä näemme välähdyksiä myös tulevaisuudesta .
Kirsi tuo katsottavaksemme kuvia haltioitumisesta, merkityksellisistä hetkistä, elämän varjopuolista ja pienistä kuolemista. Kaikki hetket nivoutuvat yhteen ja tuottavat pysähtyneitä kuvia – pysähtyneen ajan.
Lisätiedot
Hinta
Avoinna: ma-pe 9-18
Vapaa pääsy!