Päivi Husu, Listen carefully, Kuuntele tarkasti, 2024, akvarelli

Päivi Husu - Paikka, jossa lepään

Akvarelli- ja akryylimaalauksia

Eläkkeellä oleva mikkeliläinen luokanopettaja Päivi Husu on asunut lapsuutensa Ruokolahdella.

Mieleen ja tunteisiin on jäänyt pysyvästi lapsuuden leikit metsissä ja soilla. Tärkein innoitus itseoppineen Husun vesiväritöille löytyy yhä luonnosta. Lähinnä sydäntä hänelle ovat maisema-aiheet. Muutama vuosi sitten hän alkoi käyttää myös akryylivärejä vesivärien ohella.

Värit, tunnelma ja valo ovat Husulle tärkeitä. Vesivärien läpikuultavuus antaa näiden elementtien maalaamiseen haasteellisen mutta myös erinomaisen välineen. Husun maalaukset syntyvät mielikuvina vähitellen. Hän näkee usein ensin värimaailman ja kuvaan alkaa hahmottua yksityiskohtia keskittymisen myötä. Hänen mukaansa se on ikään kuin kuvanveistoa mielessä ja paperilla ja lopputulos yllättää usein myös itse tekijän.

Päivi Husu kuuluu Mikkelin taideyhdistyksen Mikkelangeloihin sekä Suomen akvarelliyhdistykseen. Hän on pitänyt muutamia näyttelyitä Mikkelin seudulla. Hänen töitään on nähtävillä Käytävägallerian näyttelyn lisäksi kesäkuussa Ruokolahden kirjastossa sekä elokuussa Tampereella kansainvälisessä akvarellitaiteen näyttelyssä.

Kuva: Päivi Husu, Listen carefully, Kuuntele tarkasti, 2024, akvarelli

Lisätiedot

Ti 6.8.2024 - Pe 30.8.2024
Käytävägalleria

Hinta

Vapaa pääsy.

Avoinna: ma-pe 9-18