Puuta muistuttava hiuskoru keskellä päätä. Puussa on virkattuja eri värisiä lehtiä.

Päästä irti

Sonja Pöyhiä, Inka Nordlund ja Heikki Pöyhiä

Näyttely on audiovisuaalinen elämys, joka koostuu hiuskoruista, valokuvista ja äänimaisemasta kutsuen kokijaa viivähtämään ajassa ja tilassa.

Sonja Pöyhiä on Imatralainen teatterikampaaja ja käsityöntekijä. "Olen teatterityössä päässyt leikittelemään hiusten ja kampausten kanssa. Näyttelyn teoksissa olen halunnut koetella omia ja katsojan mielikuvituksen rajoja." Sonja Pöyhiä työskentelee yhdistelemällä perinteisiä käsityöläistekniikoita ja uusimpia kampaustekniikoita.

Inka Nordlund on joutsenolaislähtöinen kuvataiteilija ja valokuvaaja joka työskentelee ja asuu Imatralla. "Aiemmissa näyttelyissäni on ollut esillä maalauksia ja veistoksia sekä installaatioita. Minua kiinnostaa unenomaisuus ja sen yhdistäminen arkitodellisuuteen, ja on mielenkiintoista tehdä vaihteeksi valokuvaa näistä lähtökohdista."

Heikki Pöyhiä on Vantaalla syntynyt, Joutsenossa nuoruutensa asunut ja nykyään imatralaistunut muusikko ja näyttelijä. "Idea teokseen sai alkunsa pari vuotta sitten, kun tein musiikkia paikallisen Irti-teatterin näytelmään ja kokeilin perinteisten instrumenttien sijaan käyttää vain ihmisääntä. Tuntuikin luontevalta tutkia lisää tätä tekniikkaa ja näin kohottaa musiikin virkistävää alkuvoimaisuutta, joka resonoi yhdessä näyttelyn muiden teoksien kanssa."

Kuva: Sonja Pöyhiä, Kasvu, hiuskoru, 2020, kuva Inka Nordlund

Lisätiedot

Ti 4.5.2021 09.00 - Pe 28.5.2021 18.00
Käytävägalleria