Marja-Leena Kurittu, Hedelmän kerääjä, 2023, akryyli kankaalle

Marja-Leena Kurittu - Katseiden välissä, maalauksia ja piirustuksia

Imatralainen Marja-Leena Kurittu on pitkän linjan tekijä kuvataiteen saralla.

Hänen opintojensa pohja on ollut Imatralla iltakouluna toiminut Kuvataidekoulu 1980-luvulla ja sen jälkeen useat eri kurssit kattaen maalausta, kuvanveistoa, grafiikkaa ja piirustusta. Näiden lisänä myös muutaman vuoden taidehistorian opinnot kuvataidekoulun jälkeen.

Taide on ollut aina yksi hänen intohimoistaan, eritoten ihmiskeho, jota hän piirtää viikoittain taideyhdistyksen piirustusilloissa. Jo vuosia sitten piirtämisen rinnalle on noussut myös lisääntyvä kiinnostus maalaamista ja kuvanveistoa kohtaan.

Kurittu on toiminut Imatran taideyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2002 lähtien.

Vuosien varrella hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin ja hänellä on ollut viisi yksityisnäyttelyä, joista kaksi Käytävägalleriassa.  

Tämän näyttelyn teoksissa Kurittu on keskittynyt ihmiskehon eri tunnetiloihin piirustuksen ja maalauksen keinoin. Hän on myös yrittänyt saada omia tunteita ja tarinaa esille teoksissa.

Lisätiedot

Ti 3.6.2025 - Pe 1.8.2025
Käytävägalleria

Hinta

Avoinna: ma-to 9–18, pe 9-16, 19.6. klo 9–16, suljettu 20.6.

Vapaa pääsy!