Kirjailijavieras Arvi Perttu
Arvi Perttu on Karjalan tasavallasta kotoisin oleva kirjailija ja suomentaja. Hän on asunut Suomessa vuosituhannen alusta saakka, muun muassa Lappeenrannassa. Nykyinen koti on Lieksassa.
Perttu on kirjoittanut urallaan yksitoista teosta. Niistä tuorein on nimeltään Unia sodasta – mummon äänikirja (Kirjokansi 2023). Kirja kertoo Ukrainan rintamalle pakotetusta venäläisestä Sergeistä, joka muistelee sodan mielettömyyden keskellä oman mummonsa suomenkielisiä kertomuksia talvisodan ajoilta. Aiemmissa teoksissaan Perttu on pohtinut suomensukuisten ihmisten vaiheita Venäjän Karjalassa: esimerkiksi kokeellisessa romaanissa Petroskoin symposiumi (Verso 2001) sekä 1930-luvun Neuvosto-Karjalaan sijoittuvassa Papaninin retkikunnassa (Minerva 2006).
Perttu opiskeli kirjallisuutta Moskovan Gorki-instituutissa sekä Oriveden Topelius-akatemiassa. Hänen vanhempansa ovat kirjailija Pekka Perttu ja kansanrunouden tutkija Unelma Konkka.
Tilaisuuden järjestää Suomi-Venäjä-seura.
Kuva: Tatjana Karakan / Like Kustannus
Lisätiedot
Hinta
Vapaa pääsy.