
ESPOON TAITEILIJAKILTA – KAAVA
Espoon Taiteilijakilta tuo Imatran taidemuseoon lukuisista paperisista teoksista koostuvan, 30 taiteilijan teoskokonaisuuden. Yksittäisten teosten lähtökohtana on ollut arkinen A4-kokoinen paperi, mikä korostaa toteutuksessa kaavamaisuutta, mutta käänteisellä tavalla myös teoksien idearikkautta. Teoksissa on käytetty monipuolisesti erilaisia tekniikoita, kuten maalaus, piirustus, kollaasi, kuvanveisto, video ja installaatio.
Näyttelyssä on tutkittu kaavateemaa taiteen historian pohjalta. Taiteilijat tulkitsevat teoksissaan kaavoja ja tekevät niitä näkyviksi. Museoon on toteutettu visuaalinen kokonaisuus, jossa vanha taide luo pohjaa uudelle. Samalla käsittelyyn nousee historian toistuvuus, tunnistettavuus ja nykytaiteen kaanon.
Taiteellisessa prosessissa kaava voi olla kaksijakoinen. Se voi toisaalta olla tärkeä alusta ja toisaalta mahdollisuus jonkin uuden muodostumiselle. Kaava voi olla ohjenuora, maneeri, se voi tuottaa turvallisuuden tunteen tai muodostaa normeja. Vastakohtana kaavalle voi nähdä kaaoksen. Milloin kaava muuttuu tai menettää tunnistettavuutensa? Onko kaava jotakin, mikä vie eteenpäin, vai onko se este kehitykselle?
Espoon Taiteilijakilta ry on vuonna 2009 perustettu espoolaisten ammattitaiteilijoiden yhdistys, joka järjestää taidenäyttelyitä, seminaareja sekä muuta kuvataiteeseen liittyvää toimintaa. Taiteilijakiltaan kuuluu 52 jäsentä eri kuvataiteen aloilta.
Näyttelyn taiteilijat:
Riitta Asanti, Nina Bask, Marja Blomster, Nina Forsman, Pekka Hannula, Maarit Hedman, Katri Helansuo, Esa Hyvärinen, Sanna Juujärvi-Bremer, Pekka Kaikkonen, Krista Kortelainen, Marja Mali, Carita Maury, Raúl Mejía Moreno, Antti Minkkinen, Anne Ovaska, Kaamos Pitkänen, Kari Puikkonen, Anja Rahola, Piia Rossi, Svetlana Ruoho, Topi Ruotsalainen, Saila Saranpää, Pertti Summa, Elina Tammiranta-Summa, Andrzej Tarasiuk, Miguel Vadell, Heikki Vastiala, Sofia Wilkman, Noora Ylipieti