Eeva Veitola - Maalauksia  koronavuodelta

Imatralaisen Eeva Veitolan toinen yksityisnäyttely avautuu Käytävägalleriassa. Näyttelyssä on esillä akryyli- ja vesivärimaalauksia viimeisten puolentoista vuoden ajalta.

1950-luvulta kulissien maalauksesta Lauritsalan Yhteiskoulun näytelmäkerhosta alkanut maalausharrastus on jatkunut näihin päiviin saakka. Mukaan on mahtunut 1970-luvulla öljyvärikokeiluja Pohjois-Karjalassa, Taidehistorian, piirustuksen, grafiikan ja maalauksen opinnot Imatran kuvataidekoulun iltakoulussa Raija Rantasen johdolla vuosina 1982-1985. Viikon, kahden kesäkurssit Ilomantsissa, Joutsenossa, Ruokolahdella, Haminassa, Valamossa, Kökarissa, Orivedellä, Sulkavalla ja Imatralla. Taidehistorian, kulttuurihistorian ja taidekasvatuksen approbaturopinnot avoimessa yliopistossa.

Veitola on työväenopiston akvarelliryhmässä, jota Maija-Liisa Hallikainen on jaksanut ansiokkaasti etäopettaa koko korona-ajan. Eevan on riskiryhmäläisenä pitänyt pysyä kotinurkilla ja hänelle on jäänyt aikaa maalata ihan omiakin juttuja. Näyttelyssä on esillä maalauksia koronavuodelta.

Kuva: Eeva Veitola, Takaikkuna, 2021, muste.

 

 

Lisätiedot

Ti 2.11.2021 09.00 - Pe 26.11.2021 18.00
Käytävägalleria