Ohjelmisto

La 13.2.2021 Peruttu
Karelia-sali

Koronan aiheuttamien rajoituksien vuoksi bändi tekee klubeja ja konsertteja vuonna 2021 heti, kun siihen on mahdollisuus. Helmikuun ajankohta muutetaan Imatralla loppukesään, jolloin toivomme konserttien toimivan normaalilla käytännöllä, myös kuulijoille.

Karelia-sali

Lisää Saikkua, kiitos! Suositun esityksen jatko- osa!

Karelia-sali

Ti-Ti Nallen perhe, Riitta sekä Hirsimetsän kaverit innostuvat kevätriehasta, missä kukaan ei jää yksin. Laulujen, tanssien ja mielenkiintoisen tarinan keskellä, pääset osallistumaan esitykseen ihan niin paljon kuin haluat! Nyt kohti riemukasta yhdessäoloa mummia ja pappoja unohtamatta!

Karelia-sali

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Juhani Juice Leskisen syntymästä, ja nyt on juhlan aika! Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija.

La 3.4.2021
Karelia-sali

Jo lapsena musiikkiopinnot Lahdessa aloittanut Laura Voutilainen on määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti panostanut uraansa. Ensilevytyksestä on kulunut jo 25 vuotta, jona aikana hän on  noussut suomalaisen musiikkimaailman kärkikaartiin.